The Economistin tuoreessa katsauksessa etätyöhön liittyviin tutkimuksiin todetaan, että varsin vähän on vielä kunnollista tutkimustietoa etätyön haasteista ja eduista, vaikka maailmanlaajuinen ”kokeilu” on jo kestänyt varsin pitkään.

Pitkittynyt etätyöjakso tuntuu kuitenkin vaikuttaneen siihen, että yhä harvempi työnantaja uskaltaa enää käskeä työntekijöitä palaamaan täysin vanhaan malliin. Hybridityön yleistymisestä on kotimaisessakin mediassa kirjoitettu runsaasti.

Toki tutkimusprojektien määrä on räjähtänyt pandemian aikana, mutta tulokset ovat vaihtelevia. Osa tutkimuksista on havainnut, että jopa IT-alan yrityksissä voi tehokkuus heikentyä etätyöhön siirryttäessä.

Jatka lukemista ”Etätyö yleistyy, mutta tutkimustieto on vieläkin vähäistä”