Etsi

Intranet-ostajan opas

Avaimet onnistuneen intranet-uudistuksen läpivientiin

avainsana

office365

Onko Office 365:lle vaihtoehtoja ryhmätyöratkaisuissa?

Selkeästi viestinnällisen intranetin rakentamiseen on tarjolla runsaasti vaihtoehtoja, kuten aiemmassa kirjoituksessani jo kerroinkin. Dokumenttivetoisissa ryhmätyöratkaisuissa taasen tuntuu vähän siltä, että O365 on jo voittanut pelin. Esimerkiksi jo parin vuoden takaisessa tietoturvatalo Bitglass:n jutussa todettiin, että Office 365 oli jo silloin ohittanut Google Appsin uusissa käyttöönotoissa. Eikä tahti ole ainakaan hidastunut viime vuosina. Eli kannattaako muita vaihtoehtoja edes miettiä? No kannattaahan toki. Continue reading ”Onko Office 365:lle vaihtoehtoja ryhmätyöratkaisuissa?”

Onko Office 365 -intranetille vaihtoehtoja?

Microsoft ja sen kumppanit ovat tehneet pontevaa markkinointityötä Suomen intranet-skenessä jo pitkään ja se kyllä näkyy meillä intranet-kilpailutuksissa. Välillä tuntuu jopa siltä, että yrityksen Office 365 -lisenssit on hankittu ensin, ja sitten vasta ryhdytty miettimään, että mitäs kivaa niillä tehtäisiin. Onhan O365:n työkalut toki hyviä moneen asiaan, mutta muitakin vaihtoehtoja kannattaa miettiä, ennen kuin lyö teknologiavalinnan lukkoon. Continue reading ”Onko Office 365 -intranetille vaihtoehtoja?”

SharePoint Online mobiililaitteissa

6.2.2017

SharePoint Onlinen merkittävä vahvuus on sen hyvin toimivat työkalut dokumenttien yhteistyöstöön tiimeissä ja projekteissa. Jos Office-dokumenttien avaaminen suoraan intranetista ja dokumenttien yhtäaikainen muokkaus ovat ehdottomia vaatimuksia, vaakakuppi kallistuu usein jo lähtötilanteessa SharePointin suuntaan, kun ollaan valitsemassa soveltuvinta teknologiaa uudelle intranetille.

Mutta kun aletaan miettiä intranetin käytettävyyttä mobiililaitteilla, valinta ei enää näytäkään niin itsestään selvältä. SharePoint Online on kyllä pilvipalveluna käytettävissä myös sisäverkon ulkopuolelta, mutta SharePointin omat selainkäyttöiset sivustomallit ja -teemat eivät ole responsiivisia eikä työpöytänäytöille suunniteltujen sivustojen käyttö houkuta mobiililaitteilla. Mikä neuvoksi? Continue reading ”SharePoint Online mobiililaitteissa”

Paljonko Office 365 -intranet maksaa?

26.10.2016

Yksinkertaisen Office 365 -intranetin pystyttämiseen ei välttämättä kummoisia taitoja vaadita. Jos vain lisenssit on hankittuina, periaatteessa kuka vain SharePoint-pääkäyttäjän oikeuksilla varustettu henkilö voi sellaisen kliksutella kasaan. Jos vielä vähän sattuu tietämään mitä tekee, lopputuloksena voi jopa olla oikein hyvä intranet. Näin toimittiin meillä North Patrolissa aikanaan, ja näin toimitaan varmasti monessa muussakin pienehkössä organisaatiossa, missä työskentely on hyvin dokumenttikeskeistä. Kätevää, varsinkin kun lisenssien lisäksi ei muita kustannuksia tule. Continue reading ”Paljonko Office 365 -intranet maksaa?”

Office 365:n vahvuudet ja heikkoudet – Toteuttajat kertovat

Pyysimme muutamaa Microsoft Office 365 -pilvipalvelua projekteissaan hyödyntävää tahoa jakamaan heidän kokemuksiaan O365:n käytöstä intranet-alustana.

Mihin tarkoituksiin ja millaiselle organisaatiolle Office 365 soveltuu? Mitä Office 365:n käyttöönottoa harkitsevan organisaation tulisi huomioida? Mitkä ovat O365:n vahvuuksia?

Continue reading ”Office 365:n vahvuudet ja heikkoudet – Toteuttajat kertovat”

Paras Office 365 -toteutuksemme – Toteuttajat kertovat

Pyysimme muutamaa Office 365 -pilvipalvelua projekteissaan hyödyntävää toteuttajaa jakamaan heidän kokemuksiaan O365:n käytöstä sekä samalla kehumaan parasta O365-toteutustaan.

Tässä postauksessa Digital Illustrated, Innofactor ja Sulava jakavat parhaan casensä ja kertovat niiden tarinan.

Continue reading ”Paras Office 365 -toteutuksemme – Toteuttajat kertovat”

Ylös ↑