Etsi

Intranet-ostajan opas

Avaimet onnistuneen intranet-uudistuksen läpivientiin

avainsana

intranetin tekeminen

Kuopio uusii intransa avoimesti

Kuopion kaupunki uusii intranetinsä kevään 2019 aikana. Intran uusimisesta ei pääse osalliseksi vain kaupungin työntekijät, vaan myös kaikki introjen uudistamisista innostuneet. Intrauudistuksen projektipäällikkö Ville Titoff kirjoittaa matkasta Intra-Tarina-blogissa.

– Blogi laukaistiin matkaan hieman kuten luotain, jonka tarkoitus on välittää informaatiota avaruus-maa-avaruus-välillä. Sillä on tarkoitus ja alustava lentoreitti, mutta kaikki voi muuttua matkan varrella, kuvailee starttia Titoff.

Continue reading ”Kuopio uusii intransa avoimesti”

Näin käynnistät intranet-uudistuksen

Intranetin uudistustarpeeseen on useita mahdollisia syitä. Teknologinen alusta voi olla mätänemässä alta, intranet ei palvele sellaisenaan nykyisiä tarpeita, organisaatio on muuttunut yrityskauppojen myötä, entiset itsenäiset yksiköt on päätetty yhdistää uuden strategian myötä yhdeksi globaaliksi toimijaksi ja intra sen myötä, tai intranet vaan on yksinkertaisesti niin rämettynyt, että kaikki kannattaa pistää uusiksi ja lanseerata uudella ”brändillä”, jotta se olisi hyödyllinen organisaatiolleen.

Tyypillisesti intranetin omistaa viestintä. Tyypillisesti myös intranetin uudistustarve nähdään ensimmäisenä viestinnässä. Mutta kuinka muu organisaatio saadaan näkemään intranetin uudistustarve?

Continue reading ”Näin käynnistät intranet-uudistuksen”

Ylös ↑