Etsi

Intranet-ostajan opas

Asiantuntemusta toimivien digityöympäristöjen suunnitteluun

avainsana

innofactor

Microsoft 365 -intranet-toimittajat Suomessa 2021

Microsoftin M365-ympäristön asema suomalaisten intranetien alustana on vain vahvistunut viime vuosina. Korona-aika on lisännyt Teamsin käyttöä räjähdysmäisesti ja joissakin organisaatioissa Teamsistä on sitä myötä tullut jopa synonyymi intranetille. SharePointin viestintäsivustojakin syntyy M365-ympäristöön muutamalla hiiren klikkauksella, joten pienimuotoisen sisäisten ohjeiden, viestien ja työkalujen kokonaisuuden on saanut pystytettyä helposti ominkin voimin.

Sisältömäärän kasvaessa on kuitenkin usein havaittu melko nopeasti, että omat voimat eivät kokonaisuuden suunnitteluun ja hallintaan enää riitä. Erityisen tärkeää osaavan kumppanin hankinta on silloin, kun viestinnällistä sisältöä – ohjeita, ajankohtaisasioita, tapahtumia ym. – on runsaasti ja ne pitäisi saada käyttäjille selkeässä, visuaalisesti miellyttävässä ja helposti löydettävässä muodossa. Jos tämän lisäksi tarvitaan toiminnallisuuksia, joita suoraan M365-paketista ei löydy, ulkoisen toimittajan hankinta onkin jo oikeastaan pakollista.

Jatka lukemista ”Microsoft 365 -intranet-toimittajat Suomessa 2021”

Intranet-trendit 2016 – Kuusi merkittävintä

Pyysimme muutamaa suomalaista intranet-toteuttajaa arvioimaan, millaisia kehityssuuntia ja -trendejä intranet-kentässä on heidän mielestään nähtävillä. Mistä nyt keskustellaan intranet-projekteissa? Mihin suuntaan intranetit ovat kehittymässä? Mikä on intranetien tulevaisuus?

Jatka lukemista ”Intranet-trendit 2016 – Kuusi merkittävintä”

Office 365:n vahvuudet ja heikkoudet – Toteuttajat kertovat

Pyysimme muutamaa Microsoft Office 365 -pilvipalvelua projekteissaan hyödyntävää tahoa jakamaan heidän kokemuksiaan O365:n käytöstä intranet-alustana.

Mihin tarkoituksiin ja millaiselle organisaatiolle Office 365 soveltuu? Mitä Office 365:n käyttöönottoa harkitsevan organisaation tulisi huomioida? Mitkä ovat O365:n vahvuuksia?

Jatka lukemista ”Office 365:n vahvuudet ja heikkoudet – Toteuttajat kertovat”

Paras Office 365 -toteutuksemme – Toteuttajat kertovat

Pyysimme muutamaa Office 365 -pilvipalvelua projekteissaan hyödyntävää toteuttajaa jakamaan heidän kokemuksiaan O365:n käytöstä sekä samalla kehumaan parasta O365-toteutustaan.

Tässä postauksessa Digital Illustrated, Innofactor ja Sulava jakavat parhaan casensä ja kertovat niiden tarinan.

Jatka lukemista ”Paras Office 365 -toteutuksemme – Toteuttajat kertovat”

Confluence vs. SharePoint intranet-käytössä: Toteuttajakumppanit

Osaavalla, yhteistyökykyisellä ja asiakasorganisaation (liike)toimintaa ymmärtävällä toteuttajakumppanilla on suuri merkitys intranet-hankkeen onnistumisessa.

Tässä Confluence vs. SharePoint intranet-käytössä -juttusarjan postauksessa esitellään Confluencen ja SharePointin suomalaisia toteuttajakumppaneita. Kiistämätön fakta on, että SharePointille on Suomessa huomattavasti enemmän teknisiä toteuttajia kuin Confluencelle. Artikkelissa mainitut yritykset ovat viime aikoina osallistuneet aktiivisesti intranet-tarjouskilpailuihin ja niillä on kokemusta useista intranet-toteutuksista. Yritykset esitellään niiden liikevaihdon mukaisessa järjestyksessä suurimmasta pienimpään.
Jatka lukemista ”Confluence vs. SharePoint intranet-käytössä: Toteuttajakumppanit”

Innofactor nostaa profiiliaan intranet-markkinassa Suomessa

Innofactor on voittanut useampia intranet-kilpailutuksia viime aikoina. Aiemmin tiedotettiin Innofactorin voittaneen Kelan intranet-toteutuksen. Nyt Innofactor voitti Oulun yliopiston intranet-toteutuksen. Kummatkin projektit ovat SharePoint 2013 -toteutusprojekteja ja kummankin intranet-kokonaisuuden toteutuksen kustannusarvio on noin 250 000 euroa. Jatka lukemista ”Innofactor nostaa profiiliaan intranet-markkinassa Suomessa”

Ylös ↑