Millä perusteilla tulisi valita intranetille teknologia? Kuten kaikissa teknologiavalinnoissa, oikean (siis juuri meille oikean) alustan valintaan liittyy paljon muutakin, kuin ominaisuuksien vertailua, mutta tämä on erityisesti intranetin kohdalla olennaista. Intranetin konsepti ja käyttötarkoitus sekä organisaatiokulttuuri vaikuttavat suuresti, kun valitaan soveltuvinta ratkaisua.
Jatka lukemista ”Intranetin teknologiavalinta on paljon muuta kuin ominaisuuksien vertailua”Tällä hetkellä suurin osa suomalaisista organisaatioista rakentaa intranetinsä Microsoftin työkaluilla (Digitaalinen työympäristö 2022 -selvitys). Mutta intranetin voi rakentaa myös alustoille, joita on totuttu pitämään vain julkisten verkkosivustojen alustana – kuten WordPress.
WordPress sopii mainiosti intranetin alustaksi, jos intranetin on tarpeen olla viestinnällinen, mutta jos intranetin avulla halutaan ratkaista myös muita digitaalisen työympäristön tavoitteita, ei WordPress ole oikea valinta.
Jatka lukemista ”Intranetin voi tehdä WordPressilläkin”Microsoftin hegemonialle viestinnällisissä intraneteissä ei näy loppua. Microsoftin ylivalta todettiin jo edellisessä selvityksessämme vuonna 2020, jolloin SharePointin osuus viestinnällisistä intraneteistä oli jo yli 70 prosenttia. Markkinaosuus näyttää kuitenkin saavuttaneen jonkinlaisen saturaatiopisteen, sillä tänä keväänä toteutuessa selvityksessä SharePointin osuus ei ole tästä kasvanut.
Jatka lukemista ”Microsoft jatkaa intranetvaltiaana mutta saturaatiopiste on saavutettu”Suomalaiset tietotyöläiset ovat viimeiset kaksi vuotta tehneet enemmän etätöitä kuin koskaan aikaisemmin. Koronan aiheuttamista poikkeusoloista ollaan palaamassa niin sanottuun uuteen normaaliin eli hybridityöhön. Digitaalisten työkalujen merkitys on kasvanut ja uusia työkaluja on otettu käyttöön ahkerasti.
Digitaalinen työympäristö 2022 -selvityksessämme pureuduimme jo viidettä kertaa suomalaisten organisaatioiden digitaalisiin työympäristöihin ja työvälineisiin. Selvitimme mikä on viestinnällisen intranetin rooli, mitä muita työkaluja organisaatioissa on käytössä ja miten eri työvälineet on roolitettu. Kysyimme myös millaisia haasteita etä- ja hybridityö organisaatioissa aiheuttaa ja millaisin keinoin näitä haasteita on lähdetty ratkaisemaan.
Jatka lukemista ”Datakatsaus: Digitaalinen työympäristö 2022 -selvitys”Sisältöalustat ovat Forresterin ja Gartnerin uusi kattotermi aiemmin sisällönhallintana tai ECM:nä (enterprise content management) tunnettuun markkinaan. Gartnerin termi on nykyisin Content Services Platforms, jonka alle on nyt käytännössä niputettu dokumenttienhallinta, sisältöjen hallinta laajemmin sekä osittain myös portaalit. Forrester puhuu lyhyemmin Content Platforms -käsitteestä, mutta tarkoittaa pitkälti sama asiaa.
Forrester ja Gartner julkaisivat kumpikin viime vuonna laajat raportit tätä markkinaa koskien. Täten on hyvä hetki analysoida, mitä nämä toimijat oikein tästä markkinasta ajattelevat ja millaisia tuotteita näiden termien taakse kätkeytyy – ja mitä täällä Pohjolassa pitäisi näistä suuren maailman raporteista ajatella.
Jatka lukemista ”Sisältöalustojen markkina Gartnerin ja Forresterin mukaan”Tietosuojavaltuutettu antoi joulukuussa (8.12.2021) kiinnostavan huomautuksen siivousyritykselle, joka oli käyttänyt WhatsApp-pikaviestintätyökalua sisäisessä toiminnassa ja jakanut siellä muun muassa asiakkaiden yhteystietoja ja ovikoodeja.
Tietosuojavaltuutetun mukaan tässä toiminnassa oli useita ongelmia. Ensisijaisena ongelmana tietosuojavaltuutettu piti WhatsApp-työkalun sopimusmallia, jossa sopimus on aina henkilökohtainen kyseiselle työntekijälle, eikä näin yrityksellä ole mitään keinoja valvoa miten henkilötietoja käsitellään tässä työkalussa.
Jatka lukemista ”WhatsApp yrityksen työkaluna johti tietosuojavaltuutetun huomautukseen”Kollegani Camilla Heikkilän kirjoittama juttu M365-introjen tyypillisistä räätälöinneistä herätti toimistolla keskustelua siitä, mihin ovat kadonneet isommat räätälöidyt sovellukset. Vaikkapa 10 vuotta sitten oli vielä varsin tyypillistä, että intranet-hankkeiden ohessa ja rinnalla tehtiin isojakin räätälöityjä sovelluksia yritysten sisäisten prosessien tehostamiseksi. Tällaisia ei enää tehdä, ei ainakaan ollenkaan samassa mittakaavassa.
Jatka lukemista ”Mihin ovat kadonneet räätälöidyt sisäiset sovellukset?”ClearBox Consultingin julkaisema maksullinen raportti on kiinnostava katsaus itsenäisten intranet-tuotteiden markkinaan, joka on kasvanut viime vuosina todella voimakkaasti. Trendin taustalla on tietysti se, että intranetit ovat samankaltaistuneet viime vuosina melko voimakkaasti. Etenkin isompien organisaatioiden tarpeet kohdennetulle uutisoinnille, sosiaalisuudelle, ihmisten löytämiselle ja tiedon jakamiselle ovat ajaneet intranet-alustoja yhä pidemmälle vietyyn tuotteistukseen.
Jatka lukemista ”Raportti analysoi valmiiden intranet-tuotteiden markkinaa”Ikkunastudio-podcastin haastattelussa oli noin vuosi sitten Karoliina Kettukari Sulavalta. Jaksossa keskustellaan erityisesti Teamsin käyttöönotoista ja siitä millä tavalla Teamsista saadaan organisaatioissa tehoja irti. Keskustelussa käsitellään muun muassa muutosagenttien roolia käyttöönotoissa ja sähköpostin roolia osana modernia digityöympäristöä.
Jatka lukemista ”Teamsista podcast-muodossa: Karoliina Kettukari Ikkunastudiossa”