Riihimäen kaupunki uudistaa verkkosivustonsa ja intranetinsä ja hakee osaavaa WordPress-kumppania uuden sivustokokonaisuutensa toteutukseen.
Kilpailutus on avattu julkisten hankintojen HILMA-palvelussa ja kilpailutusasiakirjat on 23.11.2020 klo 16.00 asti.
North Patrol on auttanut uusien verkkosivustojen konseptoinnissa ja laatinut niiden perusteella kaupungeille vaatimusmäärittelyt ja muut tarjouspyyntöasiakirjat. Lisäksi North Patrol tukee Riihimäkeä kilpailutuksen läpiviennissä.
Monipuolisessa kokonaisuudessa myös intranet
Riihimäki on noin 30 000 asukkaan aktiivinen ja eteenpäin katsova kaupunki Kanta-Hämeessä. Riihimäen kaupungin verkkosivustouudistuksen konseptoinnissa Riihimäki.fi-pääsivuston lisäksi suunniteltiin erityyppisiä erillissivustoja. Esimerkiksi nyt Riihimäki saa ensimmäisen kerran Visit Riihimäki -sivuston.
Riihimäen verkkosivustokokonaisuudesta tekee ainutlaatuisen se, että julkisen verkkosivustokokonaisuuden ohella luodaan henkilöstölle viestinnällinen intranet samalla julkaisujärjestelmällä ja hyödynnetään samalla julkisen sivuston luomia mahdollisuuksia.
Kokonaisuutta suunniteltaessa hahmotettiin kaupungin sisäisen viestinnän digitaalinen työympäristö, joka koostuu intranetin lisäksi Workplace for Facebookista ja Office 365:n Teamsista. Kaikille näille työkaluille määriteltiin sisäisen viestinnän kokonaisuudessa oma roolinsa.
Sivustokokonaisuus toteutetaan yhteisellä WordPress-järjestelmäalustalla.
Tarjouspyyntöasiakirjat
Riihimäen kaupunki on avannut kilpailutuksensa julkisten hankintojen HILMA-palvelussa, ja se on luettavissa maanantaihin 23.11.2020 kello 16 saakka
Kilpailutus-sarjassa vinkkaamme julkishallinnon asiakkaidemme käynnissä olevista kilpailutuksista. Julkisissa hankinnoissa kilpailutuksen asiakirjat ovat avoimesti tutustuttavissa julkisten hankintojen HILMA-palvelussa.
Tilaa blogin Parhaat palat -kooste, uutiskirje, joka ilmestyy noin neljä kertaa vuodessa.

Kommentoi