Tekoälyllä ratkaisuja löydettävyysongelmiin – Syventyykö digitaalisten työympäristöjen ekosysteemien välinen kuilu?

Otathan huomioon, että tämä artikkeli on yli 6 vuotta vanha, joten sisältö ja linkit eivät ole välttämättä ihan ajan tasalla. Tuoreempana lukemisena sinua voisi kiinnostaa vaikkapa jokin näistä artikkeleista:

Organisaation digitaalisen työympäristön ekosysteemillä on yhä merkittävämpi rooli koneoppimisen ja tekoälyn myötä. Tekoäly tarvitsee dataa ja ainakin lähivuosina tietotyön ekosysteemien kuninkaat Microsoft ja Google näyttävät panostavan organisaation sisäisissä ratkaisuissa ensisijaisesti oman sovellusekosysteeminsä säilömän datan hyödyntämiseen.

North Patrol on suunnitteluun erikoistunut konsulttitoimisto. Suunnittelemme, autamme teknologiavalinnoissa, kilpailutamme. Emme myy toteutusprojekteja, emmekä lisenssejä, olemme aidosti asiakkaan puolella.

1.3.2018

Hanna P. Korhonen

Informaatio on uusi öljy

Tilastollisesti Googlella taitaa olla dataherruus vapaa-ajastamme ja Microsoftilla työelämästämme. Googlella on mm. valtavasti dataa videoista, hakulausekkeista ja vapaa-ajan sähköpostiviestinnästä ja kalenterimerkinnöistä – sekä yhä kasvavassa määrin myös työelämästä G Suiten kautta.

Microsoft on pitkään ollut standardi perustoimistosovelluksissa, joita IT:n ”on vain ostettava”. Niiden myyminen näppärästi pilvestä bundlattuna sähköpostiin, kalenteriin, SharePointin dokkareihin, ihmisiin, organisaatiorakenteisiin, tiimirakenteisiin jne. on päästänyt Microsoftin kiinni valtaviin määriin dataa. Näin Microsoft on jälleen vakavasti geimeissä, haastamassa Googlea dataherruudesta. Datamäärää kasvatetaan mm. ostamalla LinkedInnin (siis informaation ihmisten ammatillisista verkostoista) ja ehkäpä myös bundlaamalla Windows-käyttöjärjestelmän ja O365-pilvipaketin myynti samaan pakettiin. Näin Microsoft pääsee vieläkin tiiviimmin kiinni tietotyöläisten tuottamaan dataan.

Algoritmit tarvitsevat evästä

Miten tätä dataa sitten hyödynnetään? Kun tietotyöläisten tuottamaa dataa, informaatiovirtoja, kontaktiverkosto- ja käyttäytymisdataa on reippaalta ajalta, esimerkiksi Microsoft Graph oppii, mikä on kenellekin tietotyöläiselle kiinnostavaa ja tarjoilee niitä Delvessä. Kun datan määrä kasvaa, myös algoritmien tuotoksien relevanssi kasvaa.

Kuinka paljon organisaation sisäisessä tietoviidakossa navigointi perustuu jatkossa tekoälyn pureskeleman datan viitoittamalle polulle?

Hyvä kysymys. Polun viitoitus vaatii toteutuakseen dataa ja informaatiota. Näitä jättiläiset nyt hamstraavat.

Jättiläiset hamstraavat myös yhteyksiä, joilla jäsentää dataa; ilman työlästä ihmistyönä tehtävää mekaanista metatiedottamista. Tämä tapahtuu huomaamatta, koska ekosysteemi itse perusmetatiedottaa dataansa koko ajan ihmisten käyttäytymisen perusteella. Ja siksi ekosysteemit koostuvat niin monesta sovelluksesta, jotta ne kattaisivat mahdollisimman paljon tietotyöläisen arjesta. Tästä O365 on erinomainen esimerkki.

Tämän hetkiset helpoimmin käyttöönotettavat organisaatioiden sisäiset tekoälyratkaisut perustuvat juurikin digitaalisen työympäristön ekosysteemin sisältämään ja tuottamaan dataan.

Mihin suuntaan tämä kehittyy?

Tuottavatko jättien koneoppimisalgoritmit jatkossa niin relevantteja tuloksia ja niiden päälle tehtyjä sovelluksia, että tietotyöläisen arjesta tulee niistä riippuvaisia?

Ja jotta muodostuu relevantteja tuloksia, tarvitaan dataa. Jos organisaatio päättääkin vaihtaa ekosysteeminsä Microsoftista Googleen tai IBM:stä Microsoftiin, myös data vaihtaa paikkaa.

Entä jos digitaalisen työympäristön ekosysteemiä vaihtaa, mitä käy metatiedoille? Miten data, johon ekosysteemin ja sen koneoppimisalgoritmit ovat tuoneet struktuurin ja metatiedot, saadaan siirrettyä rikkaana toiseen ekosysteemiin? Alkaako algoritmien oppimissykli uudelleen nollasta? Ollaanko siis hetken tilanteessa, jossa ”mikään ei toimi”, eikä ”mikään löydy mistään”?

Onko tämä relevantti uhka? Tuleeko ekosysteemistä toiseen vaihtamisesta äärimmäisen vaikea ja riskinen prosessi?

Ja kasvaako vaikeusasteikko sitä myöten, miten laajoja ekosysteemit ovat, kuinka tiiviisti ratkaisut kiinnitetään ekosysteemin sovellusten tuottamaan dataan, ja kuinka liiketoimintakriittisesti organisaation toiminta perustuu näihin ratkaisuihin?

Käynnissä on kisa, mikä ekosysteemi tuottaa tietotyöläisten kannalta kaikkein hyödyllisimmän sovelluksen, mikä hyödyntää ekosysteemin dataa ja itse tuottamaansa verkostotietoa.

PS. Sinua voisi kiinnostaa tulossa oleva ilmainen webinaarimme: Parhaat muotoiluratkaisut tuote- ja palvelusivuille (15.5.2024 klo 10:00). Ilmoittaudu webinaariin

Lue palveluistamme Pyydä tarjous

Digitaaliset työympäristöt

Autamme intranettien ja muiden työympäristöratkaisujen suunnittelussa, määrittelyssä ja kilpailuttamisessa. Etsimme oikean palvelukonseptin ja siihen soveltuvimmat työkalut sisäiseen viestintään, tiedon etsimiseen, työtehtävien hallintaan, osaamisen jakamiseen, työn johtamiseen, vuorovaikutukseen ja yhteistyöhön.

Lue palveluistamme

Pyydä tarjous

North Patrol auttaa onnistumaan

Meitä on kymmenen konsulttia, kaikki kokeneita suunnittelijoita tai teknologia-asiantuntijoita. Joka vuosi viemme läpi yli 50 projektia, joissa autamme hankkeensa eri vaiheissa olevia asiakkaitamme luomaan uusia digipalveluja ja tietojärjestelmiä. Asiakkaamme ovat olleet erittäin tyytyväisiä työhömme (arvosana 9,5/10), ja monet heistä palaavat asiakkaiksi yhä uudestaan.

Olemme apunasi, kun kaipaat puolueetonta näkemystä teknologiavalintoihin, kirkastusta palvelukonseptin ideaan, tarkennusta vaatimusten määrittelyyn, konkreettista tukea tarjouskilpailuun tai ohjausta toteutusprojektin läpivientiin.

Ota selvää firmastamme

Miten erotumme kilpailijoistamme?

  • Digipalveluiden suunnitteluun erikoistuminen

    Olemme erikoistuneet digipalveluiden laadukkaaseen suunnittelutyöhön ja vaatimusmäärittelyyn. Missiomme on auttaa asiakkaita onnistumaan hankkeissaan luomalla mahdollisimman hyvät lähtökohdat toteutusvaiheelle – oli sitten kyse ketterästä toteutuksesta omalla tiimillä tai kumppanin kanssa tehtävästä hankkeesta tai julkisesti kilpailutettavasta urakasta.

  • Emme myy koodausta emmekä lisenssejä

    Moni teknologiakonsultti suosittelee asiakkailleen teknisiä ratkaisuja, joita sama talo myös toteuttaa. Meillä tätä vinoumaa ei ole, koska meiltä ei voi ostaa koodausta tai lisenssejä eikä meillä ole riippuvuuksia teknologiatoimittajiin. Näkökulmamme ohjelmistomarkkinaan on laaja-alainen. Tavoitteena on aina löytää asiakkaalle parhaiten soveltuva ohjelmistoratkaisu, oli se sitten räätälöity ratkaisu, saas-palvelu, avoimen lähdekoodin alusta tai näiden yhdistelmä.

  • Tehokkuus, tavoitteellisuus ja tuloksellisuus

    Toimeksiannoillemme sovitaan aina konkreettinen lopputuotos, jonka avulla asiakas pääsee hankkeessaan eteenpäin. Hioutuneiden menetelmiemme ja kokeneiden konsulttiemme ansiosta pystymme tuottamaan sen tehokkaasti, yllättävän vähäisillä työmäärillä, ja rahallesi syntyy vastinetta.

Siirry takaisin sivun alkuun