Intranet-seminaarit ovat aina painottuneita uutuuksiin

Otathan huomioon, että tämä artikkeli on yli 9 vuotta vanha, joten sisältö ja linkit eivät ole välttämättä ihan ajan tasalla. Tuoreempana lukemisena sinua voisi kiinnostaa vaikkapa jokin näistä artikkeleista:

Jos vierailee säännöllisesti intranet-seminaareissa, niin on tärkeätä tiedostaa, että seminaarit voivat vääristää käsitystä siitä mikä on ”yleistä”. Seminaarien case-esitykset kun valitaan usein sponsoreiden suosituksien perusteella. Tämä johtaa helposti siihen, että case-esityksissä on paljon uusimpien teknologioiden käyttäjiä, usein jopa varsin eksoottisia caseja.

North Patrol on suunnitteluun erikoistunut konsulttitoimisto. Suunnittelemme, autamme teknologiavalinnoissa, kilpailutamme. Emme myy toteutusprojekteja, emmekä lisenssejä, olemme aidosti asiakkaan puolella.

Olennaista kun monesti casejen valinnassa on se, että kyseisen sponsorin käyttämät teknologiat ovat hyvin esillä. Siksi esimerkiksi Yammer-käyttöönotoista kertovia caseja näkee intranet-seminaareissa tällä hetkellä varsin paljon.

Seminaarien järjestäjät myös suosivat case-esityksiä, joista mahdollisimman moni osallistuja voi oppia jotain. Tämäkin kallistaa seminaarien case-aiheita yleisten aiheiden suuntaan, kuten sosiaalisuuden ja ryhmätyön.

Tämä kaikki on toki inhimillistä ja fiksuakin. Tärkeintä on tiedostaa tämä vinouma. Intranettien kohdalla tämä vinouma tarkoittaa sitä, että seminaareissa näkee varsin vähän intranetteja, jotka olisivat hyvin keskeisiä liiketoiminnan työkaluja. Tällaisista liiketoimintavetoisista intraneteista kun on kovin vaikea saada seksikkäitä presentaatioita. Näitä liiketoiminnalle tärkeitä, ja ehkä jossain määrin siis ”tylsiä” introja, näkee etenkin perinteisissä valmistavissa organisaatioissa – tai ylipäätään missä tahansa isossa organisaatiossa, jossa valtaosa työntekijöistä ei istu tietokoneen ääressä. Yleensä nämä ”tylsät” intranetit kuitenkin toimivat, tuottavat hyötyjä, ovat henkilökunnalle tärkeitä, jopa johdon arvostamia – mutta seminaareissa niitä näkee vain harvoin.

Seminaareissa näkee tällä hetkellä runsaasti erilaisia sosiaalisia kokeiluja, intranettiin integroituja ryhmätyötiloja sekä uusien pilvipalveluiden käyttöönottoja. Tärkeitä ja kiinnostavia asioita, mutta nämä eivät ole koko kuva. Oikeastaan nämä kertovat lähinnä sen, mitkä asiat ovat Microsoftin tuotteita käyttäville organisaatioille ajankohtaisia asioita.

Asiakkaiden kannattaakin seminaarien lisäksi käydä tutustumassa samantyyppisiin organisaatioihin ja heidän intranetteihinsa. Näistä vierailuista voi saada paljon irti, vaikka niihin toki aikaa menee helposti enemmän kuin parin päivän seminaariin. Joskus myös intranet-toteuttajien luottamukselliset tapaamiset voivat olla hyvä tiedonlähde, koska henkilökohtaisessa tapaamisessa voidaan referensseistä aina kertoa enemmän kuin seminaariesityksessä – ja ilman seminaarin tuomaa painetta esitellä väkisin jotain uutta ja ihmeellistä.

PS. Sinua voisi kiinnostaa tulossa oleva ilmainen webinaarimme: Parhaat muotoiluratkaisut tuote- ja palvelusivuille (15.5.2024 klo 10:00). Ilmoittaudu webinaariin

Lue palveluistamme Pyydä tarjous

Perttu Tolvanen

KTM Perttu Tolvanen on digitaalisten palveluiden suunnittelun, arkkitehtuuriratkaisujen ja kumppanivalintojen asiantuntija. Perttu konsultoi asiakkaita hankkeiden valmistelussa ja vaatimusten määrittelyssä sekä tukee asiakkaita teknologia- ja toteuttajakumppaneiden valinnassa.

Pertulla on yli viidentoista vuoden kokemus erilaisista web-, extranet- ja intranet-projekteista mm. projektipäällikön, suunnittelijan ja konsultin rooleissa. Aiemmassa työhistoriassaan Perttu on toiminut tilaajana ja projektipäällikkönä suuressa mediayhtiössä, sisällönhallintajärjestelmien konsulttina isossa IT-alan yrityksessä sekä itsenäisenä, riippumattomana konsulttina omassa yrityksessään. Hän on myös tunnettu kouluttaja ja bloggaaja. Perttu on myös päätoimittaja web-aiheisessa Vierityspalkki.fi -blogissa.

Digitaaliset työympäristöt

Autamme intranettien ja muiden työympäristöratkaisujen suunnittelussa, määrittelyssä ja kilpailuttamisessa. Etsimme oikean palvelukonseptin ja siihen soveltuvimmat työkalut sisäiseen viestintään, tiedon etsimiseen, työtehtävien hallintaan, osaamisen jakamiseen, työn johtamiseen, vuorovaikutukseen ja yhteistyöhön.

Lue palveluistamme

Pyydä tarjous

North Patrol auttaa onnistumaan

Meitä on kymmenen konsulttia, kaikki kokeneita suunnittelijoita tai teknologia-asiantuntijoita. Joka vuosi viemme läpi yli 50 projektia, joissa autamme hankkeensa eri vaiheissa olevia asiakkaitamme luomaan uusia digipalveluja ja tietojärjestelmiä. Asiakkaamme ovat olleet erittäin tyytyväisiä työhömme (arvosana 9,5/10), ja monet heistä palaavat asiakkaiksi yhä uudestaan.

Olemme apunasi, kun kaipaat puolueetonta näkemystä teknologiavalintoihin, kirkastusta palvelukonseptin ideaan, tarkennusta vaatimusten määrittelyyn, konkreettista tukea tarjouskilpailuun tai ohjausta toteutusprojektin läpivientiin.

Ota selvää firmastamme

Miten erotumme kilpailijoistamme?

  • Digipalveluiden suunnitteluun erikoistuminen

    Olemme erikoistuneet digipalveluiden laadukkaaseen suunnittelutyöhön ja vaatimusmäärittelyyn. Missiomme on auttaa asiakkaita onnistumaan hankkeissaan luomalla mahdollisimman hyvät lähtökohdat toteutusvaiheelle – oli sitten kyse ketterästä toteutuksesta omalla tiimillä tai kumppanin kanssa tehtävästä hankkeesta tai julkisesti kilpailutettavasta urakasta.

  • Emme myy koodausta emmekä lisenssejä

    Moni teknologiakonsultti suosittelee asiakkailleen teknisiä ratkaisuja, joita sama talo myös toteuttaa. Meillä tätä vinoumaa ei ole, koska meiltä ei voi ostaa koodausta tai lisenssejä eikä meillä ole riippuvuuksia teknologiatoimittajiin. Näkökulmamme ohjelmistomarkkinaan on laaja-alainen. Tavoitteena on aina löytää asiakkaalle parhaiten soveltuva ohjelmistoratkaisu, oli se sitten räätälöity ratkaisu, saas-palvelu, avoimen lähdekoodin alusta tai näiden yhdistelmä.

  • Tehokkuus, tavoitteellisuus ja tuloksellisuus

    Toimeksiannoillemme sovitaan aina konkreettinen lopputuotos, jonka avulla asiakas pääsee hankkeessaan eteenpäin. Hioutuneiden menetelmiemme ja kokeneiden konsulttiemme ansiosta pystymme tuottamaan sen tehokkaasti, yllättävän vähäisillä työmäärillä, ja rahallesi syntyy vastinetta.

Siirry takaisin sivun alkuun