25.2.2015

Yksi viime vuosien isoimpia ”design-trendejä” intranet-maailmassa on ollut lukujen ja numeroiden nousu. Useimmissa uusissa intraneteissa on tänä päivänä vähintään etusivulla muutamia organisaation avainlukuja.

Tällä hetkellä näitä lukuja nostetaan myös yhä enemmän eri osioihin. Esimerkiksi henkilöstöjärjestelmästä saatavia avainlukuja tuodaan usein henkilöstöosioon tai käyttäjän profiilisivulle näkyviin. Myös erillisiä henkilökohtaisia raporttinäkymiä voi olla järkevää tuoda intranettiin.

Esimerkiksi Kööpenhaminassa Intrateam-seminaarissa puhunut intranet-guru James Robertson näytti esimerkkinä erään organisaation HR-osiota, johon oli nostettu työntekijän vuosiloman kertymä. Tämän oli havaittu olevan yksi tärkeimmistä asioista, jonka perässä käyttäjät tulivat intranetin HR-osioon.

Laajemmin tämä trendi liittynee lisääntyneeseen ”mittaustietoisuuteen” maailmassa. Organisaatioita johdetaan numeroilla, ja tärkeimpiä numeroita halutaan viestiä myös työntekijöille. Tämä tuntuu koskettavan niin yksityistä sektoria kuin julkishallintoa. Esimerkiksi Kelankin intranet kertoo työntekijöille statistiikkaa hakemusten läpimenoajoista.

Sama trendi on tosin lisääntynyt myös yksilötasolla. Urheilijat seuraavat sykkeitään ja terveyttään. Pelit opettavat kilpailuhenkisyyttä numeroiden kautta. Jopa tietojärjestelmien saralla puhutaan ”pelillistymisestä”. Ehkä intraneissakin tämä pelillisyys tulee hiljakseen, ainakin sosiaalisten palveluiden kautta.

Kovin hyvin pelillisyys ei suomalaiseen kulttuuriin istu, mutta amerikkalaiset tuotteet ja palvelut toki altistavat sille koko ajan. Trendistä voikin varmasti olla montaa mieltä.

Selvää on, että avainlukujen nostaminen intranetteihin toimii, ja tuottaa käyttäjätyytyväisyyttä – niin Suomessa kuin muualla.

Käytä siis hetki oman organisaatiosi avainlukujen miettimiseen.

Syötä sähköpostiosoitteesi, niin voit seurata tätä blogia ja saat ilmoituksia uusista julkaisuista sähköpostitse.