Isot asiantuntijaorganisaatiot hyötyvät intranetistaan eniten

Otathan huomioon, että tämä artikkeli on yli 11 vuotta vanha, joten sisältö ja linkit eivät ole välttämättä ihan ajan tasalla. Tuoreempana lukemisena sinua voisi kiinnostaa vaikkapa jokin näistä artikkeleista:

Oulun yliopiston viestintä haastatteli allekirjoittanutta henkilöstölehteensä liittyen Oulun yliopiston käynnissä olevaan intranet-hankkeeseen. Juttu on luettavissa kokonaisuudessaan verkosta. Haastattelu herätteli miettimään sitä millaiset organisaatiot hyötyvät intranetista erityisen paljon?

North Patrol on suunnitteluun erikoistunut konsulttitoimisto. Suunnittelemme, autamme teknologiavalinnoissa, kilpailutamme. Emme myy toteutusprojekteja, emmekä lisenssejä, olemme aidosti asiakkaan puolella.

Oma näkemykseni on, että moderni intranet hyödyttää etenkin isoja asiantuntijaorganisaatioita. Esimerkiksi yliopistojen pitäisi pystyä panostamaan intranetteihinsa merkittävästi, koska heille intranetin hyödyt ovat ilmeisimmät. Yliopistothan ovat täynnä itsenäisesti työskenteleviä asiantuntijoita jotka ovat yleensä vielä maantieteellisestikin hajaantuneita – tai tekevät paljon etätöitä, tai matkustavat. Täten intranetin rooli yhteisen tiedon ja kulttuurin välittäjänä korostuu ja parhaimmillaan toimiva intranet helpottaa etenkin johtajien ja esimiesten viestintätaakkaa tällaisessa organisaatiossa.

Asiantuntijoille isot organisaatiot voivat myös olla poikkeuksellisen haastavia työympäristöjä, koska samoista asioista kiinnostuneet ihmiset voivat olla hyvin eri puolilla organisaatiota. Täten luontaisten kollegoiden löytäminen voi kestää jopa vuosia ellei käytössä ole tehokkaita tapoja löytää ja hakea uusia tuttavuuksia organisaation sisältä. Lisäksi mitä isompi organisaation vaihtuvuus on, niin sitä merkittävämmäksi tämäkin asia nousee.

Isossa asiantuntijaorganisaatiossa harvoin myöskään on mitään muita hallitsevia ”isoja järjestelmiä”, kuten CRM-järjestelmiä tai toiminnanohjausjärjestelmiä. Itsenäiset tutkimusryhmät saavat yleensä valita omat työkalunsa itse ja työkalujen kirjo voi olla organisaation sisällä hyvinkin laaja. Tällöin intranet voi olla yksi harvoista työkaluista ja palveluista joita kaikki asiantuntijat käyttävät edes viikottain. Tällaisessa ympäristössä intranetin rooli voi myös kasvaa perinteistä viestinnällistä intraa isommaksi – ja sitä myötä myös merkityksellisemmäksi. Täten intranettien konseptit voivat myös isoissa asiantuntijaorganisaatioissa erota muiden organisaatioiden intraneteista.

Yksi esimerkki tällaisesta kehityksestä nähtiin viime viikolla Talentumin intranet-seminaarissa, jossa Gasum kertoi oman intranettinsa laajentuneen kokousten hallintajärjestelmäksi – ja käytännössä siis päätöksentekotyökaluksi.

Yhteenvetona: Kaikkien asiantuntijaorganisaatioiden kannattaa panostaa intranettiinsa, ja mitä isompi ja monialaisempi organisaatio, niin sitä enemmän intranetin konsepti voi myös poiketa valtavirrasta.

>> Viitattu artikkeli: Intra istuu yliopistoon (Oulun yliopiston henkilöstölehti Hermes 12/2013)

PS. Sinua voisi kiinnostaa tulossa oleva ilmainen webinaarimme: Parhaat muotoiluratkaisut tuote- ja palvelusivuille (15.5.2024 klo 10:00). Ilmoittaudu webinaariin

Lue palveluistamme Pyydä tarjous

Perttu Tolvanen

KTM Perttu Tolvanen on digitaalisten palveluiden suunnittelun, arkkitehtuuriratkaisujen ja kumppanivalintojen asiantuntija. Perttu konsultoi asiakkaita hankkeiden valmistelussa ja vaatimusten määrittelyssä sekä tukee asiakkaita teknologia- ja toteuttajakumppaneiden valinnassa.

Pertulla on yli viidentoista vuoden kokemus erilaisista web-, extranet- ja intranet-projekteista mm. projektipäällikön, suunnittelijan ja konsultin rooleissa. Aiemmassa työhistoriassaan Perttu on toiminut tilaajana ja projektipäällikkönä suuressa mediayhtiössä, sisällönhallintajärjestelmien konsulttina isossa IT-alan yrityksessä sekä itsenäisenä, riippumattomana konsulttina omassa yrityksessään. Hän on myös tunnettu kouluttaja ja bloggaaja. Perttu on myös päätoimittaja web-aiheisessa Vierityspalkki.fi -blogissa.

Digitaaliset työympäristöt

Autamme intranettien ja muiden työympäristöratkaisujen suunnittelussa, määrittelyssä ja kilpailuttamisessa. Etsimme oikean palvelukonseptin ja siihen soveltuvimmat työkalut sisäiseen viestintään, tiedon etsimiseen, työtehtävien hallintaan, osaamisen jakamiseen, työn johtamiseen, vuorovaikutukseen ja yhteistyöhön.

Lue palveluistamme

Pyydä tarjous

North Patrol auttaa onnistumaan

Meitä on kymmenen konsulttia, kaikki kokeneita suunnittelijoita tai teknologia-asiantuntijoita. Joka vuosi viemme läpi yli 50 projektia, joissa autamme hankkeensa eri vaiheissa olevia asiakkaitamme luomaan uusia digipalveluja ja tietojärjestelmiä. Asiakkaamme ovat olleet erittäin tyytyväisiä työhömme (arvosana 9,5/10), ja monet heistä palaavat asiakkaiksi yhä uudestaan.

Olemme apunasi, kun kaipaat puolueetonta näkemystä teknologiavalintoihin, kirkastusta palvelukonseptin ideaan, tarkennusta vaatimusten määrittelyyn, konkreettista tukea tarjouskilpailuun tai ohjausta toteutusprojektin läpivientiin.

Ota selvää firmastamme

Miten erotumme kilpailijoistamme?

  • Digipalveluiden suunnitteluun erikoistuminen

    Olemme erikoistuneet digipalveluiden laadukkaaseen suunnittelutyöhön ja vaatimusmäärittelyyn. Missiomme on auttaa asiakkaita onnistumaan hankkeissaan luomalla mahdollisimman hyvät lähtökohdat toteutusvaiheelle – oli sitten kyse ketterästä toteutuksesta omalla tiimillä tai kumppanin kanssa tehtävästä hankkeesta tai julkisesti kilpailutettavasta urakasta.

  • Emme myy koodausta emmekä lisenssejä

    Moni teknologiakonsultti suosittelee asiakkailleen teknisiä ratkaisuja, joita sama talo myös toteuttaa. Meillä tätä vinoumaa ei ole, koska meiltä ei voi ostaa koodausta tai lisenssejä eikä meillä ole riippuvuuksia teknologiatoimittajiin. Näkökulmamme ohjelmistomarkkinaan on laaja-alainen. Tavoitteena on aina löytää asiakkaalle parhaiten soveltuva ohjelmistoratkaisu, oli se sitten räätälöity ratkaisu, saas-palvelu, avoimen lähdekoodin alusta tai näiden yhdistelmä.

  • Tehokkuus, tavoitteellisuus ja tuloksellisuus

    Toimeksiannoillemme sovitaan aina konkreettinen lopputuotos, jonka avulla asiakas pääsee hankkeessaan eteenpäin. Hioutuneiden menetelmiemme ja kokeneiden konsulttiemme ansiosta pystymme tuottamaan sen tehokkaasti, yllättävän vähäisillä työmäärillä, ja rahallesi syntyy vastinetta.

Siirry takaisin sivun alkuun