Systems Garden on harvinainen yritys Suomen markkinassa. Noin 20 hengen it-firma Espoosta on erikoistunut tiedonhallintaan ja intranetteihin. Firman tausta on toki julkaisujärjestelmäkentässä, mutta viime vuosina tekeminen on painottunut varsin vahvasti intranetteihin. Kävimme Espoossa tapaamassa Systems Gardenia ja tässä artikkelissa tiivistän yritysesittelyn ja keskustelujen antia.
Nykyisin Systems Garden tekee pääosin SharePointtia, ja aiemmasta julkaisujärjestelmäliiketoiminnasta on vain rippeet jäljellä. Tosin Systems Gardenin NAS-julkaisujärjestelmällä on myös tehty varsin paljon intranetteja, joten intranet-tekemisen historiaa on talossa varsin hyvin. Toki jonkin verran myös extranet-tekemistä mahtuu talon projekteihin, mikä onkin varsin luontevaa.
Taloudellisten lukujen valossa Systems Gardenin kehitys on ollut hyvin tasaista, jopa vakuuttavaa. Viime vuodet ovat olleet tasaisen kasvun aikaa liikevaihdon suhteen ja myös tulosta on tullut joka vuosi. Tällä hetkellä yrityksen liikevaihto on vajaan kahden miljoonan euron luokkaa.
Systems Garden lienee erityisen hyvä esimerkki myös alan firmasta joka ei osaa profiloitua, tai markkinoida itseään kovin hyvin. Näkemystä dokumenttienhallinnasta ja SharePointin hyödyntämisestä intranet-alustana löytyy varsin hyvin – mutta kuullakseen tätä näkemystä täytyy raahautua neuvotteluhuoneeseen Espoossa. Tässä olisi paljon tekemistä toki muillakin alan firmoilla.
Esimerkiksi Sinisen Meteoriitin Tietotyömaa-blogi on täysin vastakkaisen julkisuusstrategian esimerkki. Meteoriitin blogissa julkaistaan säännöllisesti asiaa joka on varmasti kiinnostavaa luettavaa asiakkaille – oli ostamassa intranet-projektia juuri nyt tai ei.
Vertailu Meteoriitin ja Systems Gardenin välillä on luontavaa monestakin syystä. Systems Garden on profiililtaan ja palveluiltaan monella tapaa ”pienempi Meteoriitti”. Systems Gardenin Verso-intranet-tuote lienee kuitenkin alalla paljon heikommin tunnettu kuin Meteoriitin Valo.
Systems Gardenin Verso-intranet on kuitenkin hyviä referenssejä kerännyt intranet-tuoteratkaisu. Ulkoasullisesti se ehkä muistuttaa ajoittain vielä SharePointin ”raakaversiota”, mutta pakettiratkaisun edut liittyvätkin enemmän helppoon käyttöönottoprojektiin ja kustannustehokkuuteen.
Toisaalta Systems Gardenin Verso kuuluu kuitenkin Meteoriitin Valon ohella kovin harvinaisiin oikeasti tuotteistettuihin ratkaisuihin. ”PowerPoint-tuotteistuksiahan” on melkein kaikilla SharePointtia tekevillä tahoilla, mutta todellisia tuotteita on oikeastaan vain Systems Gardenilla ja Meteoriitilla.
Meteoriitin Valokin lienee tosin astetta pidemmälle viety ratkaisu kuin Systems Gardenin verso. Tästä johtuen käyttöönottoprojektit ja hinnoittelu – ainakin myyntikalvoilla – ovat erilaiset.
Systems Gardenin lähestymistapa on lopulta lähempänä vain hyvin tuettua, fiksua SharePoint-käyttöönottoa kuin Valon tiukemmin tuotteistettu kokonaisuus. Erot eivät tosin käytännössä ole välttämättä kovin suuria. Joka tapauksessa kummallekin mallille on varmasti paikkansa tässä maassa.
Lopuksi: Hienoa, että Suomesta löytyy aidosti intranetteihin panostavia, ja niistä innostuneita toimijoita. Lisäksi on aina mukava kuulla, että Suomesta löytyy myös SharePoint-toimijoita joilla on mielipiteitä ja näkemystä siitä mitä SharePointilla kannattaa tehdä – ja mitä ei kannata.
Tilaa blogin Parhaat palat -kooste, uutiskirje, joka ilmestyy noin neljä kertaa vuodessa.
12.9.2013 at 09:42
Kiitos Perttu avaavasta yritysesittelystä! Olen tosin hieman eri mieltä siitä, että vain SG ja Meteoriitti tarjoavat tuotteistettuja SharePoint-ratkaisuja Suomessa. Cloudrivenin SharePointiin perustuvan Sydän-tuotteen kehittäminen aloitettiin nimittäin jo noin viisi vuotta sitten Sataman aikana, eikä meno ole tässä matkalla hyytynyt. Uudet asiakkaamme ovatkin olleet erityisen tyytyväisiä tuotteen nopeaan ja kustannustehokkaaseen käyttöönottoon. Tule toki meillekin kahvittelemaan ja kuulemaan lisää Sydämestä 😉 Voimme myös samalla kertoa, minkälaisia ratkaisuja meiltä on tulossa SharePointin pelillistämiseen.
Janne Haonperä
Cloudriven Oy
TykkääTykkää
12.9.2013 at 12:52
Systems Garden kiittää ja kumartaa sekä varsin avartavasta keskustelusta että hyvästä analyysistä. Verson ulkoasu on asia, johon todennäköisesti tullaan saamaan merkittäviä edistysaskelia hyvinkin pian. Ja kunhan sitä peräänkuulutettua itsestään kertomista saadaan paremmalle tasolle, niin eiköhän tästäkin saa lisätietoa helpommin kuin susirajan toiselle puolelle raahautumalla.
TykkääTykkää
12.9.2013 at 17:48
Kiitos kommenteista Janne ja Henrik.
Sydän kuuluu tosiaan myös tuotteistettuihin intranet-ratkaisuihin, mutta syy miksi sitä en maininnut on hyvin yksinkertainen. Verrattuna Meteoriittiin ja Systems Gardeniin ja moniin muihin SharePoint-toimijoihin, niin Cloudrivenin intranet-palvelu ei yksinkertaisesti ole tullut meille vastaan viime vuosina juuri ollenkaan. Etenkin kun huomioi sen miten pitkään hommaa on tehty, niin Sydämen voittokulkua ei voi sanoa kovin merkittäväksi. Meteoriitti ja Systems Garden tekevät intranet-projekteja aivan toisenlaisella voluumilla (vaikka Suomen markkinassa nyt ei mistään sadoista projekteista puhuta, hyvä jos kymmenistä).
Mielelläni toki kuulen todisteita toiseen suuntaan, ja sitten varmasti tapaaminenkin saadaan järjestettyä.
Aiemmin ainakin Sydämen malli on minusta ollut monella tapaa toisenlaisen kuin kilpailijoilla. Versoon ja Valoonhan eivät asiakkaat jää mitenkään kiinni, vaan ne todella ovat SharePoint-intranet-käyttöönottopaketteja – eivät tilauspohjaisesti maksettavia suljettuja tuotteita, kuten Sydän on. Omasta näkökulmastani Sydän onkin lähinnä ”intranet tiukasta paketista” ostettava pilvipalvelu (jota tosin ei taida vielä saada edes pilvestä ainakaan sivuston mukaan?).
Teknisesti se nyt sattuu vain olemaan tehty SharePointin päälle, mutta asiakkaan kannalta se on kuitenkin erikseen lisensoitava tuotepaketti – ei siis mitenkään ”puhdasta SharePointtia”.
TykkääTykkää
12.9.2013 at 21:51
Hei Perttu
Sydämellä on runsas joukko tyytyväisiä asiakkaita. Viimeisimpiä julkisia referenssejä, joista on tehty referenssitarina sivustollemme ovat Vaasan Oy, CapMan Oyj ja Talentum Oyj. Voit tutustua niihin www-sivustollamme osoitteessa http://www.cloudriven.fi
Mielestäni helpoin tapa sinulle tutustua Sydämen filosofiaan olisi tulla tutustumaan tuotteeseemme ja palvelukonseptiimme luoksemme. Avaan sitä kuitenkin hieman seuraavissa kappaleissa.
Sydän-tuotteen osalta meidät toimittajakseen valinneet asiakkaat arvostavat erityisesti hyvin mietittyä toiminnallista kokonaisuutta, käytettävyyttä, asiakkaan visuaaliseen ilmeeseen mukautuvaa toteutusta ja liiketoimintamalliamme.
Sydän-tuotteen voi asentaa joko asiakkaan palvelimille tai pilviympäristöömme (private cloud). Projektitoimituksemme (tekninen käyttöönotto + sparraus) pysyy asiakaspalutteen mukaan erinomaisesti aikataulussa ja budjetissa.
Emme panosta aikaa siihen, että kaivaisimme visual studion esille ja koodaisimme jokaista käyttöönottoa varten 2-3 kuukautta. Sen sijaan tarjoamme kahta vaihtoehtoista mallia toteuttaa intranet laadukkaasti ja kustannustehokkaasti: a) Sydän tai b) Sharepoint Online + appsit.
Usein toinen em. tavoista sopii mahdolliselle asiakkaalle mainiosti. Toisinaan käy niin, että asiakas haluaa jostakin syystä perinteisen kuukausien projektitoimituksen perustuen asiakaskohtaisiin räätälöinteihin tai päätyy kokonaan toiselle teknologia-alustalle. Silloin Cloudriven ei ole oikea valinta toimittajaksi. Koska asiakkaat ja heidän tarpeensa ovat erilaisia, parhaiten heille sopivat ratkaisumallit ovat erilaisia. Sen vuoksi riippumattoman konsultin on luonnollisesti hyvä ymmärtää vaihtoehdot läpikotaisin. Sillä tavoin niiden hyötyjä ja haittoja on mahdollista arvioida objektiivisesti kulloisenkin asiakastarpeen näkökulmasta. Eikö vain?
Teknisesti tai sopimuksellisesti Sydän ei ole suljettu tuote. Sopimusmallimme ei estä asiakkaitamme käyttämästä muita toimittajia teettämään jatkokehitystä alustalle. Sopimuksemme ei myöskään edellytä kiinnittymistä meihin tai Sydän-tuotteeseen. Päinvastoin. Asiakkaillamme on oikeus irtisanoa sopimus lyhyellä irtisanomisajalla, jos he ovat tyytymättömiä. Sydän-lisenssit on myös mahdollista ostaa kertaostoksena sen sijaan, että maksaa kuukausittaista käytön mukaan määräytyvää lisenssihintaa. Tähän mennessä asiakkaamme ovat kuitenkin preferoineet mallia, jossa ei tarvitse sijoittaa etukäteen kymmeniä tai jopa satoja tuhansia intranetin toteutukseen. Tietysti meilläkin on asiakkaita, joille tuon kokoisella kassavirtavaikutuksella ei olisi juurikaan merkitystä, mutta silti he ovat valinneet useimmiten kuukausittaisen lisenssimaksun kertaostoksen sijaan. Kenties juuri sen vuoksi, että ostotilanteessa se toimii vakuutuksena. Toimittajalla on tällä liiketoimintamallilla jatkuva motiivi panostaa asiakastyytyväisyyteen.
Liiketoimintamme ytimessä ei ole maksimoida laskutusastetta per työntekijä, vaan pyrimme kaikin keinoin maksimoimaan asiakkaidemme tyytyväisyyttä. Toivomme nöyrästi onnistuneemme tässä ja kuulemme mielellämme asiakkailtamme eri tavoin palautetta.
Asiakaskuntamme on tähän saakka ollut hyvin sitoutunutta. Toivomme luonnollisesti, että alalle poikkeuksellisen matala asiakkaiden vaihtuvuus säilyy aiemmin tehtyjen ja seuraavien vuosien aikana tehtävien panostuksiemme myötä myös jatkossa.
Toivottavasti tämä aukaisi ajattelutapaamme ja Sydän-tuotteen taustoja. Kahvikutsu on kuitenkin edelleen voimassa.
TykkääTykkää
15.9.2013 at 21:54
Kiitos Jukka vastauksesta.
Ymmärsinkö vastauksesi oikein, että Sydän-tuote on kuitenkin lisensoitu ratkaisu, joten jos asiakas päättää luopua Sydämen käytöstä, niin koko ratkaisu poistuu myös asiakkaan käytöstä silloin? Eli kyse ei ole teidän tapauksessa ”SharePoint-käyttöönotosta”, vaan nimenomaan intranet-tuotteesta. Jos asiakas esimerkiksi haluaa tehdä jatkokehitystä intranettiinsa Sydämen perustoimintojen ulkopuolella, niin tämä siis edellyttää asiakkaalle edelleen lisenssien maksamista teille – ja sitten kehityskustannuksien maksua jollekin toiselle taholle?
En ota tässä nyt kantaa siihen, että kumpi on parempi malli – olen samaa mieltä kanssasi, että asiakkaiden tarpeet vaihtelevat ja toisille ”intranet-tuote” on parempi ratkaisu kuin ”SharePoint-intranet-tuote”.
TykkääTykkää
16.9.2013 at 10:54
Hei Perttu
Sydän-tuote on lisensoitu ratkaisu. On olemassa erilaisia tapoja hankkia Sydän. Näiden tapojen myötä mahdollisen luopumisen hetkellä seuraa erilaisia asioita. Käyn alla perusvaihtoehdot läpi.
1) Asiakas käyttää Sydäntä (ja SharePointia) Cloudrivenin palveluympäristöstä käsin
Jos asiakas luopuu palvelun käytöstä, hän luopuu luonnollisesti yleensä sekä Sydän-tuotteesta että alla olevasta SharePoint-installaatiosta. Voimme toki sopia myös palvelun tarjoamisesta ns. out of the box -SharePointilla palveluympäristöstämme, jos asiakas haluaa niin jatkaa. Uskoisin kuitenkin, että useimmiten ”out of the box” -ratkaisua käytettäessä asiakkaalle kustannustehokkain vaihtoehto on hankkia palvelu Microsoftin pilvestä. Autamme tarvittaessa tiedon migroinnissa muualle tai asiakas voi hoitaa asian itse tai jonkun muun kumppanin kanssa.
2) Asiakas ostaa jatkuvasti päivittyvän Sydän-tuotteen omille servereilleen maksaen käyttöoikeudesta Sydämen hankintahetken versioon ja oikeudesta tuleviin versiopäivityksiin
Tavallisesti asiakas hankkii SharePointin joko SA (software assurance) lisensseillä tai ilman. Tässä skenaariossa asiakas on hankkinut Sydämen ”SA -lisenssin”.
Jos asiakas haluaa luopua lisenssin ylläpidosta ja oikeudesta uusiin päivityksiin, on se luonnollisesti mahdollista. Mikäli asiakas on alunperin hankkinut lisenssinsä ostolisenssinä ja siihen vuotuisen ylläpidon, putoaa pois vuotuisen ylläpidon osuus ja asiakas jatkaa Sydämen käyttöä normaalisti. Jos taas asiakas on tehnyt investointinsa kuukausiveloitteisella mallilla, hankkii asiakas pysyvän käyttöoikeuden ilman SA:ta tällaisen päätöksen kohdalla.
Sopimuksellisesti tuemme siis useampaa mallia. Niiden välillä keskisimmät erot liittyvät SA-komponenttiin ja maksuehtoon.
Tiivistäen: tarjoamme asiakkaalle vaihtoehtoja, joista löytyy varmasti sopimuksellisesti sopiva, jos tuote ja asiakkaan tarpeet muuten kohtaavat.
TykkääTykkää