Innofactor on voittanut useampia intranet-kilpailutuksia viime aikoina. Aiemmin tiedotettiin Innofactorin voittaneen Kelan intranet-toteutuksen. Nyt Innofactor voitti Oulun yliopiston intranet-toteutuksen. Kummatkin projektit ovat SharePoint 2013 -toteutusprojekteja ja kummankin intranet-kokonaisuuden toteutuksen kustannusarvio on noin 250 000 euroa.
Hiljattain Innofactor myös osti atBusiness-yrityksen jonka kautta heidän SharePoint-osaaminen vahvistui entisestään.
Tällä hetkellä onkin mielenkiintoinen markkinatilanne SharePoint-kentällä. Innofactor lienee selkeästi suurin SharePointiin erikoistunut toimija tällä hetkellä. atBusineksen integroitumisesta osaksi Innofactoria ei kuitenkaan vielä tiedetä kovin paljon. Vielä eivät ainakaan avainhenkilöt ole karanneet kilpailijoille, mutta todennäköisesti jonkinlaista liikehdintää on edessä.
Sininen Meteoriitti on toinen kohtuullisen kokoinen SharePoint-keskittymä. Näiden kahden toimijan keskinäinen kilpailu lieneekin kohtuullisen tiukkaa – niin projekteista kuin osaajista.
Toki muitakin merkittäviä toimijoita on markkinassa, esim. Tieto Finland – mutta erikoistuneita, keskisuuria toimijoita ei oikein muita ole kuin Innofactor ja Meteoriitti tällä hetkellä.
Pienempiä SharePoint-taloja on sitten kymmenittäin, ja Tiedon lisäksi moni muukin yleisintegraattori tarjoaa SharePoint-palveluita. Tämä kenttä on kuitenkin kovin sirpaleinen, ja eri toimijat ovat erikoistuneita hyvin erilaisiin projekteihin.
Innofactorin kohdalla muutos merkittäväksi SharePoint-peluriksi on ollut erityisen nopea, koska pari vuotta sitten Innofactor jopa YT-neuvotteli SharePoint-osaamistaan eikä SharePoint-tekemisen tulevaisuus näyttänyt Innofactorissa ollenkaan vahvalta.
Edelleenkään tosin Innofactor ei ole mikään SharePoint-erikoistuja, koska Innofactorilla on aina ollut hyvin laaja kirjo erilaisia liiketoimintoja.
Microsoft-tekeminen on Innofactorilla edelleen punaisena lankana, mutta myös Microsoftista on tullut melkoinen sekatavarakauppa ohjelmistoalalle viime vuosina. Täten Innofactorinkin SharePoint-buumia on syytä seurata tarkkaan. Jos isoja kauppoja kotiutuu jatkossakin, niin isoille SharePoint-asiakkaille voi olla syntymässä vahva vaihtoehto aiempien rinnalle.
Jos taas uusia kauppoja ei saada, niin Innofactorin johto voi hyvinkin nopeasti kiinnostua muista liiketoiminta-alueista. Todennäköisesti nämä viime aikoina saadut projektit kuitenkin pitävät johdon tyytyväisenä ainakin seuraavan vuoden ajan.
Tilaa blogin Parhaat palat -kooste, uutiskirje, joka ilmestyy noin neljä kertaa vuodessa.
Kommentoi