Turun yliopisto haaveilee sähköisestä työpöydästä

Otathan huomioon, että tämä artikkeli on yli 14 vuotta vanha, joten sisältö ja linkit eivät ole välttämättä ihan ajan tasalla. Tuoreempana lukemisena sinua voisi kiinnostaa vaikkapa jokin näistä artikkeleista:

Turun yliopisto on aloittanut kilpailutuksen, jonka tavoitteena on löytää toimittajakumppani ja teknologia-alusta yliopiston uudelle sähköiselle työpöydälle. Sähköisen työpöydän toteutus tulee pitämään sisällään uudistuvan julkisen internet-palvelun, intranet-palvelun ja myöhemmin extranet-palvelut.

North Patrol on suunnitteluun erikoistunut konsulttitoimisto. Suunnittelemme, autamme teknologiavalinnoissa, kilpailutamme. Emme myy toteutusprojekteja, emmekä lisenssejä, olemme aidosti asiakkaan puolella.

Kilpailutukseen liittyvät asiakirjat HILMAssa antavat mielenkiintoisen kuvan siihen kuinka organisaatiot nykyisin näkevät sähköinen työpöytä –käsitteen ja kokonaisuuden. Turun yliopiston haavekuva sähköisestä työpöydästä onkin melkoinen toivelista joulupukille. Yhdellä järjestelmällä haaveillaan suurinpiirtein kaikkien organisaation tiedonhallintaongelmien ratkaisemisesta. Lieventävänä asianhaarana Turun tapauksessa on, että hankintamenettelynä on neuvottelumenettely, joka sallii jonkin verran liikkumavaraa. Neuvottelumenettelyn avulla ostajalla on ainakin mahdollisuuksia mukauttaa kysyntä vastaamaan markkinan tarjoomaa.

Turun yliopiston tavoitteena on hankkia yhdellä sopimuksella mm.

  1. portaalialusta,
  2. sisällönhallintajärjestelmä,
  3. hakumoottori,
  4. integraatioalusta ja
  5. työnkulkutoiminnallisuudet.

Lisäksi halutaan käyttöönottokoulutus sekä tuki- ja ylläpitopalvelut. Näiden lisäksi optiona tarjouspyynnössä on lomakegeneraattori, dokumentinhallintajärjestelmä, integraatioiden ja tiedonsiirtojen toteutusta ja palveluiden visuaalinen suunnittelu.

Sähköisen työpöydän kehittämisen tavoitteet –asiakirja (pdf), joka on liitteenä tarjouspyynnössä HILMASSA, on mielenkiintoinen sukellus Turun yliopiston nykytilanteeseen ja tavoitteisiin. Esimerkiksi sisäisiä asioita on keskitetty viime vuosina yhä enemmän intranettiin, mutta edelleen laitoksien keskeisin tiedon jakelupaikka ovat julkiset verkkosivut. Tämä on monelle yliopistolle ja korkeakoululle tuttu tilanne ja erottelee ne isoista yrityksistä. Tosin isoissa yrityksissä kymmenet (jopa sadat) eri siilot ovat myös tuttuja, mutta ne vain harvoin ovat julkisia sivustoja. Yrityksissä samankaltaista osastokohtaista jemmaamista tehdään yleensä verkkolevyille, Notes-tietokantoihin, Exchange Public Foldereiden tai itse hankittuihin tietojärjestelmiin (kuten wiki-työkalut). Todennäköisesti Turun yliopistossakin tämä on todellisuutta, koska vahvaa keskitettyä ohjausta ei selkeästi Turun yliopistossa ole tiedonhallinnan osalta aiemmin tehty. Nykytilanteen kiteyttää hyvin tämä kappale:

Paljon kysytyt ryhmätyö- ja yhteisölliset palvelut puuttuvat tällä hetkellä kokonaan. Verkkopalvelut ovat yksisuuntaisia, ja niistä puuttuvat vuorovaikutteisuutta tukevat toiminnallisuudet. Verkkopalvelujen käyttöä vaikeuttaa haku- ja tietokantapalveluiden huono toiminta, osin hakupalvelut puuttuvat kokonaan (esim. intrasta haku puuttuu). Myöskään keskitettyä dokumentin- ja tiedostonhallintajärjestelmää ei ole olemassa.”

Nykytilanteen hyvin kaoottisesta ja “90-lukulaisesta” tilanteesta huolimatta tavoitetilaksi on asetettu suorastaan futuristinen tila, jossa kaikki palvelut ovat yhdessä palvelussa ja tieto tallennetaan aina vain yhden kerran:

“Turun yliopiston verkkopalvelut kootaan sähköiseksi työpöydäksi – jokaisen yliopistolaisen roolipohjaiseksi uudeksi intranetiksi. Sähköinen työpöytä kattaa sähköiset asiointi-, verkkosivusto-, ryhmätyö-, viestinnälliset-, haku- ja henkilökohtaiset palvelut. Samassa yhteydessä julkinen verkkopalvelu uudistetaan. Uudistus kattaa kaikkien yliopiston yksiköiden sivustot. Julkinen verkkopalvelu eriytetään sisäisestä, mikä selkiyttää palveluiden rooleja. Intranet ja julkinen verkkopalvelu käyttävät kuitenkin osin samoja tietovarastoja, jolloin riittää, että yksi tieto tuotetaan vain yhden kerran.”

Ainakaan liian vaatimattomista tavoiteasetteluista ei voi kritisoida Turun yliopistoa.

Kokonaisuutta voi kutsua Suomen mittakaavassa erittäin isoksi, ja etenkin kun huomioidaan, että Turun yliopistossa on yli 3000 työntekijää ja opiskelijoita 21 000. Tarjouspyynnön pohjaksi henkilökunnalle ja opiskelijoille on järjestetty kolme työpajaa, joissa on ollut konsulttitoimisto avustamassa fasilitoimisessa. Tarjouspyynnön liitteenä olevat asiakirjat on kirjoitettu viestinnän ja IT:n asiantuntijoiden toimesta.

Tarjouspyynnön liitteenä olevasta tavoiteasettelusta voi myös havaita varsin hyvin mihin tuotteisiin dokumenttia laatineet Turun yliopiston asiantuntijat ovat perehtyneet. Esimerkiksi Atlassian Confluence lienee käytössä Turun yliopistolla, koska niin vahvasti Confluence-wikin toiminnot ja termit tulevat läpi sähköisen työpöydän toivelistadokumentista. Nyt tuntuisi kuitenkin olevan tähtäimessä koko organisaation tarpeisiin venyvä ja räätälöitävä “Confluence-alusta”, joka sisältäisi myös pikaviestinnän, web-julkaisujärjestelmän, integraatiotyökaluja ja portaalialustan.

Tarjouspyynnön olisi oikeastaan voinut kopioida vuodelta 2000, jolloin erilaisia “superportaaleita” ostettiin hyvin samankaltaisilla haavelistoilla. Silloin hommasta ei tullut mitään. Onko kymmenen vuotta kehitystä riittävästi?

Oma tuntuma markkinoiden keskeisiin tuotteisiin (esim. Oracle, IBM, Microsoft, Atlassian) viittaa ainakin siihen, että kymmenessä vuodessa on menty paljon eteenpäin, mutta edelleenkin palaset ovat aika sekaisin. Asiakkaiden haavetila sähköisen työpöydän suhteen tuntuu lisäksi olevan vieläkin kovempi kuin portaalihaaveet olivat kymmenen vuotta sitten.

Hyvää on se, että asiakasorganisaatiot ymmärtävät nyt paljon paremmin sen mitä he haluavat. Valitettavasti sellaisia tuotteita vain ei edelleenkään ole markkinoilla, jotka tarjoaisivat yhdessä paketissa kaiken sen mitä asiakkaat haluavat.

Tätä ei kuitenkaan mielestäni voi pitää pelkästään ohjelmistoja kehittävien yrityksien ongelmana. Kysynnän ja tarjonnan kohtaamisessa on kaksi todella isoa ongelmaa tällä hetkellä:

  1. Ei ole välttämättä realistista tehdä yksittäistä tuotetta joka vastaisi kaikkiin, hyvin heterogeenisiin vaatimuksiin.
  2. Asiakkaiden odotukset palveluiden käytettävyydelle ja ominaisuuksille ovat kasvaneet dramaattisesti viime vuosina ilmaisten Facebookien ja Gmailien myötä. Kuluttajilla on käytössään ilmaiseksi miljoonien eurojen arvoisia ohjelmistoja, ja samaa laatutasoa odotetaan myös yritysohjelmistoilta.

Realistisesti ottaen parhaat ratkaisut näihin haasteisiin vastaamiseksi ovat:

  1. Asiakkaiden on otettava enemmän vastuuta omasta arkkitehtuuristaan eikä vain ulkoistettava ajattelua toimittajille metrin mittaisella tarjouspyynnöllä.
  2. On tunnistettava oman organisaation kannalta tärkeimmät sovellukset ja pyrittävä näissä toteuttamaan parasta mahdollista laatua ja käytettävyyttä. Tämä voi tarkoittaa myös “best-of-breed”-tyyppisten täsmäsovelluksien käyttämistä osana kokonaisratkaisua. Tämän toisen kohdan käytännön toteutus vaatii erityisen hyvää onnistumista ensimmäisessä kohdassa.

Yllä oleva ei siis tarkoita etteikö usein olisi myös järkevää hyödyntää yleiskäyttöisempiä alustoja, kuten Microsoftin SharePointtia tai Oraclen portaalialustoja, mutta valitettavan usein nämä yleiskäyttöiset alustot eivät vastaa korkean käytettävyyden vaatimukseen. Työntekijöiden kokemukset esimerkiksi Facebookista ja Gmailista on otettava vakavasti, ja tarvittaessa on räätälöitävä käyttöliittymiä tai hyödynnettävä kolmannen osapuolen täsmäratkaisuja, jotka vastaavat korkean käytettävyyden vaatimukseen. On kuitenkin syytä unohtaa haaveilu siitä, että jollakin toimittajalla oikeasti olisi Facebookin ja Googlen palveluiden parhaat puolet yhdistävä järjestelmä, joka vielä kaiken muun lisäksi olisi helposti räätälöitävissä organisaation erityistarpeisiin.

Turun yliopiston tapauksessa on mahdotonta sanoa, että halutaanko Turussa todella saada yksi ja yhteinen järjestelmä, vai onko tavoitetila kirjoitettu enemmän neuvotteluprosessin pohjaksi. Jälkimmäisessä tapauksessa prosessi voi edetä hyvinkin asiallisesti ja tuottaa hyvän lopputuloksen.

Arveluttavana sivumakuna ilmoituksessa tosin on kokonaisuuden hinta-arvioksi arvioitu vain noin 200 000 euroa (sopimus aiotaan laatia neljäksi (4) vuodeksi). Jos hinta-arviosta halutaan pitää kiinni, niin edessä voi olla isoja pettymyksiä. Turun yliopiston kokoiselle organisaatiolle toivelistan mukaisten järjestelmien hankkiminen, käyttöönotto, mukauttaminen ja kouluttaminen on yksinkertaisesti paljon isompi hanke. Pelkästään organisaatiolta vaadittava muutos nykytilan dokumenttikaaoksesta kohti systemaattisesti toimivaa tietotyötä vaatii organisaatiolta sitoutumista, investointeja ja tukea uusien toimintatapojen oppimiselle. Isoissa organisaatioissa ei isoja muutostavoitteita yksinkertaisesti saavuteta pienillä investoinneilla.

Yhteenveto: Turun yliopistolla on mielenkiintoinen hanke käynnissä ja vielä on liian aikaista sanoa millaista kokonaisuutta ja ratkaisua he oikeastaan ovat edes tekemässä. Myös tuntematta heidän nykytilaansa on mahdotonta sanoa, että ovatko he lähestymässä hanketta oikealla tavalla. Ulkopuolisen näkökulmasta hanke kuitenkin vaikuttaa tällä hetkellä kovin tyypilliseltä “mulle heti kaikki” –hankkeelta, jossa tavoitteita joutuu taivuttamaan varsin paljon jotta ne kohtaavat markkinoiden todellisuuden.

Kaikkea hyvää hankkeelle toivottaen.

PS. Sinua voisi kiinnostaa tulossa oleva ilmainen webinaarimme: Parhaat muotoiluratkaisut tuote- ja palvelusivuille (15.5.2024 klo 10:00). Ilmoittaudu webinaariin

Lue palveluistamme Pyydä tarjous

Perttu Tolvanen

KTM Perttu Tolvanen on digitaalisten palveluiden suunnittelun, arkkitehtuuriratkaisujen ja kumppanivalintojen asiantuntija. Perttu konsultoi asiakkaita hankkeiden valmistelussa ja vaatimusten määrittelyssä sekä tukee asiakkaita teknologia- ja toteuttajakumppaneiden valinnassa.

Pertulla on yli viidentoista vuoden kokemus erilaisista web-, extranet- ja intranet-projekteista mm. projektipäällikön, suunnittelijan ja konsultin rooleissa. Aiemmassa työhistoriassaan Perttu on toiminut tilaajana ja projektipäällikkönä suuressa mediayhtiössä, sisällönhallintajärjestelmien konsulttina isossa IT-alan yrityksessä sekä itsenäisenä, riippumattomana konsulttina omassa yrityksessään. Hän on myös tunnettu kouluttaja ja bloggaaja. Perttu on myös päätoimittaja web-aiheisessa Vierityspalkki.fi -blogissa.

Digitaaliset työympäristöt

Autamme intranettien ja muiden työympäristöratkaisujen suunnittelussa, määrittelyssä ja kilpailuttamisessa. Etsimme oikean palvelukonseptin ja siihen soveltuvimmat työkalut sisäiseen viestintään, tiedon etsimiseen, työtehtävien hallintaan, osaamisen jakamiseen, työn johtamiseen, vuorovaikutukseen ja yhteistyöhön.

Lue palveluistamme

Pyydä tarjous

North Patrol auttaa onnistumaan

Meitä on kymmenen konsulttia, kaikki kokeneita suunnittelijoita tai teknologia-asiantuntijoita. Joka vuosi viemme läpi yli 50 projektia, joissa autamme hankkeensa eri vaiheissa olevia asiakkaitamme luomaan uusia digipalveluja ja tietojärjestelmiä. Asiakkaamme ovat olleet erittäin tyytyväisiä työhömme (arvosana 9,5/10), ja monet heistä palaavat asiakkaiksi yhä uudestaan.

Olemme apunasi, kun kaipaat puolueetonta näkemystä teknologiavalintoihin, kirkastusta palvelukonseptin ideaan, tarkennusta vaatimusten määrittelyyn, konkreettista tukea tarjouskilpailuun tai ohjausta toteutusprojektin läpivientiin.

Ota selvää firmastamme

Miten erotumme kilpailijoistamme?

  • Digipalveluiden suunnitteluun erikoistuminen

    Olemme erikoistuneet digipalveluiden laadukkaaseen suunnittelutyöhön ja vaatimusmäärittelyyn. Missiomme on auttaa asiakkaita onnistumaan hankkeissaan luomalla mahdollisimman hyvät lähtökohdat toteutusvaiheelle – oli sitten kyse ketterästä toteutuksesta omalla tiimillä tai kumppanin kanssa tehtävästä hankkeesta tai julkisesti kilpailutettavasta urakasta.

  • Emme myy koodausta emmekä lisenssejä

    Moni teknologiakonsultti suosittelee asiakkailleen teknisiä ratkaisuja, joita sama talo myös toteuttaa. Meillä tätä vinoumaa ei ole, koska meiltä ei voi ostaa koodausta tai lisenssejä eikä meillä ole riippuvuuksia teknologiatoimittajiin. Näkökulmamme ohjelmistomarkkinaan on laaja-alainen. Tavoitteena on aina löytää asiakkaalle parhaiten soveltuva ohjelmistoratkaisu, oli se sitten räätälöity ratkaisu, saas-palvelu, avoimen lähdekoodin alusta tai näiden yhdistelmä.

  • Tehokkuus, tavoitteellisuus ja tuloksellisuus

    Toimeksiannoillemme sovitaan aina konkreettinen lopputuotos, jonka avulla asiakas pääsee hankkeessaan eteenpäin. Hioutuneiden menetelmiemme ja kokeneiden konsulttiemme ansiosta pystymme tuottamaan sen tehokkaasti, yllättävän vähäisillä työmäärillä, ja rahallesi syntyy vastinetta.

Siirry takaisin sivun alkuun